Nilkan nyrjähdyksessä nivelsiteet venyttyvät tapaturman seurauksena. Nilkan nivelsidevamma on pehmytkudosvamma, jonka ensihoitona kannattaa käyttää kylmää, kohoasentoa ja puristavaa sidettä. Tiedetään, ettei leikkaushoito ole toiminnallista hoitoa parempi ja se voi pahimmillaan johtaa jopa nivelrikkomuutoksiin.
Ensimmäisten viikkojen aikana kipu on pahinta ja nilkkaa kannattaa tukea 1-3 viikon ajan sivuttaisväännön estävällä jämäkällä tuella. Jämäkkä nilkkatuki on parempi vaihtoehto kuin elastinen sidos, sillä sen tiedetään ehkäisevän vamman jälkeistä nilkan yliliikkuvuutta ja nopeuttavan toipumista. Nilkan nyrjähdyksen jälkeen kuntoutus tulisi aloittaa mahdollisimman pian vammasta. Tärkeintä on varata jalalle kivun sallimissa rajoissa heti alusta saakka. Toipumisen nopeuteen vaikuttavat vamman vaikeusaste ja harjoittelun määrä. Usein kahdeksan viikon kohdalla askellus on kivutonta. Kokoaikaista turvotusta voi vammautuneessa nilkassa olla vielä 12 viikkoon saakka ja ajoittaisena vielä jopa vuoden kuluttua vammasta. Myös nilkan jäykkyys voi säilyä puolesta vuodesta vuoteen. Vamman laadusta ja ihmisestä riippuen, juoksuharrastukseen palaaminen voi onnistua jo 6 viikon kohdalla, mutta toisilla tässä voi kestää jopa 6 kuukautta.
Nilkan kuntoutus kannattaa aloittaa vaiheittain. Ensimmäisen 1-2 viikon aikana tavoitteena on painonsiirto kipeälle jalalle. Nilkan koukistus- ja ojennusliikkeet esimerkiksi keveää kuminauhaa apuna käyttäen sekä pohjelihaksen varovaiset venytykset kuntouttavat nilkkaa. Kun ensimmäisen vaiheen liikkeet muuttuvat kivuttomammiksi ja vammasta on kulunut 2 viikkoa, kannattaa aloittaa painonsiirrot kipeälle jalalle ilman tukea ja pyrkiä liikkumisen apuvälineistä eroon. On syytä aloittaa erityisesti pohkeiden ja nilkkojen voimaharjoittelu tasajalkakyykyillä ja vastuskuminauhaharjoitteilla. Tasapainoharjoittelu tulee ottaa tässä vaiheessa mukaan kuntoutukseen, aloittaen se yhden jalan varassa seisomis harjoitteilla tasamaalla pikku hiljaa aikaa pidentäen. Kun vammasta on kulunut 6-9 viikkoa, usein normaali kävely onnistuu jo hyvin. Kannattaa jatkaa nilkan kuntoutusta edelleen ja pyrkiä kävelemään mahdollisimman paljon epätasaisessa maastossa esimerkiksi kesällä ulkona ilman kenkiä. Myös kanta- ja varvaskävely ovat hyviä nilkan kuntouttajia tässä vaiheessa toipumista. Ota nyt mukaan ohjelmaan kaikenlaiset liikeharjoitteet nilkalle kuormitettuina ja täydellä painolla sekä lisäpainoilla. Viimeisen vaiheen kuntoutuksen hyvänä apuna voidaan käyttää tasapainolautaa, joka tukee nivelsiteiden stabiliteetin toipumista.
Lähteet: O. Saarelma, Tietoa potilaalle: nilkan nyrjähdys, nilkkanivelen venähdys. Lääkärikirja Duodecim, 10:17.
H. Haapasalo, H-J. Laine, H. Mäenpää. Nilkan ligamenttivamman diagnostiikka ja funktionaalinen hoito, Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim, 2011;127(20):2155-64
check_circle
check_circle