Opetus- ja kulttuuriministeriön "Yhdessä ilman ikärajaa" -hanke sai minut miettimään nuorten ja vanhempien eroja hieman enemmän. Vaikka kaikki ovat yksilöitä niin silti eri ikäryhmien välillä voidaan varmasti nähdä tiettyjä eroavaisuuksia. Olisi hienoa, jos olisi jokin hyvä keino oppia ja jakaa tietoa ja ominaisuuksia eri ikäryhmien välillä nykyistä useammin.
Yleistäen voidaan sanoa, että vanhemmilla ihmisillä on paljon elämänkokemusten tuomaa viisautta ja tietoa eri asioista, mutta sellainen nuoruuden tarmo ja innokkuus ovat saattaneet vuosien varrella hiipua. Ehkä joku jopa kokee, että jonkinlainen elämäntarkoitus tai päämäärä on päässyt unohtumaan eläkkeen myötä ja toimintakyvyn heiketessä. Nuoret sen sijaan usein suorastaan janoavat tietoa ja viisautta, jota he eivät ikänsä takia ole vielä kerenneet kartuttamaan.
Jos ajatellaan ihmiselle luontaista tapaa oppia, on se varmasti ollut vanhempien elämänkokemusten tuoman viisauden jakaminen nuoremmille. Mietitään vaikka leikkimielisesti, kuinka oppiminen on tapahtunut metsästäjä-keräilijöiden aikakaudella. Nuori teini-ikää lähestyvä poika haluaa oppia metsästämään. Hän huomaa, että kylän parhaalla metsästäjällä on taitoja, joita hän haluaisi oppia. Hänessä herää suuri kunnioitus taitavaa metsästäjää kohtaan ja hän alkaa viettää aikaa metsästäjän seurassa tarkkaillen, kysellen, kuunnellen ja kokeillen. Hiljalleen pojan ja metsästäjän suhde voimistuu ja metsästäjä kertoo enemmän ja enemmän vinkkejä metsästykseen. Ehkä myös pojan vaatetus ja ulkoinen olemus muuttuu hiljalleen samankaltaiseksi kuin metsästäjällä. Parhaimmassa tapauksessa poika saa metsästäjän ajattelemaan jotain asiaa uudesta näkökulmasta ja oppii opetettavaltaan.
Silloin oli selvää, että kaikki hyötyvät, mikäli nuoremmat ja vanhemmat viettävät mahdollisimman paljon aikaa keskenään jakaen tietoja ja taitoja, innokkuutta ja oppimishalua. Nykyään tuntuu, että ikäpolvet ajautuvat kauemmaksi toisistaan. On nuorekkaita yrityksiä, joissa ei anneta vanhemmille sijaa ja toisaalta on vanhainkoteja, joissa ei nuorempia näy.
Yksi mielenkiintoinen kokeilu on meneillään Alankomaissa, jossa vanhainkoti tarjosi ilmaista majoitusta opiskelijoille muutamaa vapaaehtoistyötuntia vastaan kuukaudessa. Ideana oli, että nuoret ja vanhainkodin asukkaat kohtaisivat useammin kokeilun myötä. Opiskelijat viettävät aikaa vanhainkodin asukkaiden kanssa ja opettavat heille uusia taitoja kuten sähköpostin käyttöä, sosiaalista mediaa, Skypetystä ja jopa graffititaidetta. Vanhainkodin asukkaille opiskelijat edustavat yhteyttä ulkomaailmaan. Esimerkiksi kun opiskelijat tulevat kotiin oppitunnilta, konsertista, juhlasta yms. he jakavat kokemuksiaan vanhempien naapureidensa kanssa. Näin keskustelut siirtyvät kivuista ja säryistä positiivisempiin kuten siihen tuleeko opiskelijan tyttöystävä yöksi kylään vai ei.
Tutkimusten perusteella tiedetään, että yksinäisyys heikentää kognitiivisia kykyjä, lisää masentuneisuutta ja lisää kuolleisuutta. Sen sijaan säännöllinen sosiaalinen kanssakäyminen ystävien ja perheen välillä on osoitettu parantavan ikääntyneiden terveyttä. Opiskelijoiden ja vanhainkodin asukkaiden väliset arkiset kanssakäymiset ja yksinkertaiset asiat kuten tervehtiminen, vitsin kertominen ja kaupassakäyminen tuovat pieniä jokapäiväisiä ilon aiheita elämään.
Tällaiset arkiset kanssakäymiset tuovat suhteisiin paljon enemmän syvyyttä kuin mikä on mahdollista perinteisillä vierailuilla vanhainkoteihin. Totta kai on myös tärkeää, että vanhankodeissa käy lapsia laulamassa ja koiria halaamassa, mutta vain varsinaiset ajan kanssa rakennetut suhteet luovat merkitystä ja siinä Alankomaiden kokeilu näyttää onnistuneen.
Toisaalta metsästäjä-keräilijä aikakauden ihmisten elämäntavat ja elinympäristön muutokset tapahtuivat hitaasti. Nuori ja vanha varttuivat samassa ympäristössä ja näin ollen myös ymmärsivät toisaan paremmin. Metsät ja vesistö näyttivät samalta nuoremmalle kuin, miltä ne olivat näyttäneet vuosikymmeniä sitten vanhemmalle. Sen sijaan nykyään jokainen sukupolvi elää toisenlaisessa maailmassa kuin edellinen sukupolvi. Ympäröivä maailma muuttuu valtavalla vauhdilla, teknologia kehittyy ennennäkemätöntä vauhtia ja maailma pienenee yhteydenpidon helpottuessa ja matkustamisen nopeutuessa. Mikä päti viisikymmentä vuotta sitten ei välttämättä pidä paikkaansa enää nykyään. Sen takia kisällimäinen opetustapa on osittain aikansa elänyt ja osa vanhempien ihmisten taidoista ei välttämättä ole enää oleellisia teknologian korvatessa ne.
Sen sijaan tunne- ja ihmissuhdetaidot ovat aina olleet ja luultavasti tulevat aina olemaan tärkeitä. Mahdollisesti nyt on meneillään aikakausi, jolloin nuoret kaipaisivat niistä eniten oppia vanhemmilta. Tällä hetkellä varttuu ensimmäinen sukupolvi, joka on syntynyt älypuhelin kädessään ja tutkijat pelkäävät, että sillä on paljon negatiivisia vaikutuksia ihmisten tunne-elämään.
Yhdysvalloissa vuosikymmenien ajanjaksolla tehtyjen kyselytutkimusten perusteella voidaan sanoa, että nykynuoriso on ajautunut valtaviin mielenterveysongelmiin ja masennus sekä itsemurhat ovat nousussa. Sosiaalinen kanssakäyminen on vähentynyt ja nuoret viettävät enemmän aikaa neljän seinän sisällä. Lukiolaiset käyvät harvemmin ulkona nykyään kuin kahdeksasluokkalaiset kävivät vielä muutama vuosi sitten. Lukiolaiset myös deittailevat harvemmin ja harrastavat seksiä harvemmin. Itsenään oleminen on lisääntynyt ja yksiöiden tarve on kasvanut koko ajan.
Mihin nuoriso sitten käyttää aikansa, jos sosiaaliset kanssakäymiset talon ulkopuolella ovat vähentyneet? Vaikka nuoriso viettää enemmän aikaa kotonaan vanhempien kanssa, ei voida sanoa, että heistä olisi tullut läheisempiä vanhempiensa kanssa. Usein käy niin, että vaikka vanhemmat ja nuoriso ovat fyysisesti samassa tilassa, merkityksellistä kanssakäymistä ei kuitenkaan synny. Älypuhelin vie suurimman osan huomiosta ja torppaa keskustelunavaukset. Läksyjen tekemiseen käytetty aika on myös vähentynyt, mutta yksin omassa huoneessaan kännykkä kädessä vietetty aika on lisääntynyt. Se on korvannut perinteiset sosiaaliset kerääntymiset urheiluhallilla, skeittiparkilla yms. ja sosiaaliset kanssakäymiset tapahtuvat verkossa siitä huolimatta, että yleistäen voidaan sanoa: mitä enemmän ruutuaikaa, sitä onnettomampi ihminen on.
Olisi hienoa, jos tämä antisosiaalisuuden kierre saataisiin katkaistua ja ihmiset kohtaisivat toisiaan enemmän ja antaisivat myös kohtaamisissaan täyden huomionsa toiselle ihmiselle. Oli se sitten vaikka älypuhelimen käytön opettamista vanhemmalle tai mitä tahansa muuta, mutta yhdessä oleminen ja tekeminen ovat asioita, joita tulisi vaalia ja joista ei kannata luopua. Jo meidän kaikkien terveys sitä vaatii.
