Virtsankarkailu

Virtsankarkailu

Virtsankarkailua esiintyy lähes kaikilla jossain elämänvaiheessa, mutta sen yleisyys kasvaa voimakkaasti iän myötä. Yli 70-vuotiailla sitä esiintyy jo naisista yli puolella ja miehistä noin neljäsosalla. Virtsankarkailuun liittyy häveliäisyyttä, jonka vuoksi se jää usein huomiotta myös hoidollisesti. Häpeä voi saada ihmiset eristäytymään ja näin ollen elämänlaatu heikkenee. Tiedetään karkailun myös lisäävän pitkäaikaiseen laitoshoitoon joutumisen sekä kaatumisten vaaraa. 

Virtsankarkailua on erilaista ja hoidon kannalta tyypin määritys on tärkeää. Ponnistamisen yhteydessä tapahtuvalle virtsan karkaamiselle altistavat virtsaputken tukirakenteiden heikkous, ylipaino ja synnytykset. Äkillinen virtsaamisen tarve voi aiheuttaa virtsan karkaamisen, kun pöntölle ei ehdi ajoissa. Äkillinen virtsaamisen tarve aiheutuu usein virtsarakon tahattomasta supistelusta ja siihen liittyy myös virtsaamispakkoa ilman karkailua, kuten tihentynyttä virtsaamisen tarvetta ja yöllistä virtsaamistarvetta. Supistelu voi johtua sairaudesta tai jostain muusta tekijästä. Yleisiä virtsaamispakkoa aiheuttavia sairauksia ovat aivoverenkierron häiriöt, eturauhasen liikakasvu ja diabetes. Muita syitä ovat toistuvat virtsatietulehdukset tai niiden jälkivaivat, estrogeenin puute, nesteenpoistolääkkeet tai kasvaimet. Suurin osa virtsaamispakkoa aiheuttavista tekijöistä jää kuitenkin selvittämisestä huolimatta tuntemattomiksi. Virtsa voi myös karata, jos rakko täyttyy liikaa. Rakko voi täyttyä liikaa, jos automaattinen virtsaamisen tarpeen synnyttävä säätelyjärjestelmä pettää. Automaattista rakon hallintaa voivat heikentää esimerkiksi lääkkeet, sairaudet tai mekaaniset esteet kuten esimerkiksi laskeumat.

Elämäntapamuutoksista on hyötyä virtsankarkailuongelmassa. Laihdutus helpottaa ongelmaa ja parantaa elämänlaatua. Nesteiden juonnin rajoittaminen vähentää virtsamääriä ja samalla myös karkailun haitta vähenee. Nesteiden rajoittamisen lisäksi tulisi huolehtia hyvästä suolen toiminnasta, sillä ummetuksen tiedetään pahentavan vaivaa. Tupakalla tiedetään olevan yhteyttä virtsankarkailuun, joten tupakasta vieroittautuminen on myös hyvä hoitokeino. Elintapamuutosten lisäksi lantiopohjalihasten harjoittelulla on erinomainen vaste erityisesti ponnistusinkontinenssiin. Lihasharjoittelun tulisi olla alkuun ohjattua ja säännöllistä, kestoltaan 2-6 kk. Jatkossa lantionpohjan lihasten kuntoa tulisi ylläpitää 2-3 x viikossa tapahtuvalla harjoittelulla. Harjoitteluun voi saada fysioterapeutin ohjeistuksen oman kunnan terveysaseman kautta.

Monenlaista lääkehoitoa on käytössä riippuen virtsankarkailutyypistä. Virtsarakon tahatonta supistelua voidaan vaihdevuosi-iän ylittäneillä naisilla hoitaa paikallisella estrogeenihoidolla. Estrogeenia on saatavilla itsehoitovalmisteina apteekista esimerkiksi puikkoina (Vagifem) ja geeleinä (Ovestin). Paikallinen estrogeenihoito korvaa vaihdevuosien jälkeen hiljentynyttä munasarjojen estrogeenituotantoa ja siten ehkäisee alapään ongelmia kuten laskeumia, virtsatieinfektioita ja virtsankarkailua virtsarakon ärsytyksen vähentyessä. Miehillä virtsankarkailun haittaa voidaan hoitaa tutkimalla ensin eturauhasen tilanne.

Mikäli virtsankarkailuun ei hoidosta huolimatta saada toivottua vastetta, on asian kanssa opittava elämään. Siteitä, vaippoja ja vuodesuojia käyttämällä voi elää varsin normaalia elämää karkailutaipumuksesta huolimatta. On myös olemassa erilaisia virtsapulloja koti- ja matkakäyttöön. Sängyn viereen voidaan myös asettaa alusastiallinen istuin, jonka ansiosta yölliset vessakäynnit ovat helpompia ja turvallisempia.

Lähde: B.Stach-Lempinen. Naisen virtsainkontinenssi. Lääkärin käsikirja. 24.10.2018, viitattu 16.2.2020.