Tenniskyynärpää

Tenniskyynärpää

Kyynärnivelen ulommaisen sivun kyhmyn kohdalla olevaa kiputilaa kutsutaan tenniskyynärpääksi. Vaiva tuntuu erityisesti sormia nyrkistäessä kyynärnivelen ollessa suorana. Pikku hiljaa vaiva voi pahentua ja johtaa sormien puristusvoiman heikentymiseen ja kyynärnivelen ojentamisen kivuliaisuuteen. Tenniskyynärpää johtuu ranteen ja sormien ojentajajänteiden kiinnityskohdan ärtymisestä toistuvan ylirasituksen esimerkiksi käden puristusvoiman käytöstä (ruuvimeisselin käyttö, vasarointi yms.). Tupakointi on riski tenniskyynärpään kehittymiselle.

Paranemisen kannalta on oleellista välttää erityisesti kivun alunperin aiheuttanutta rasitusta. Usein kipua aiheuttavia harjoitteita ovat kyynärvarrella tehdyt nostot, puristukset ja väännöt. Apteekista ilman reseptiä saatavat tulehduskipulääkevoiteet esim. Voltaren voivat auttaa vaivaan. Käden rasitusta voi vähentää myös niin kutsutulla tennistuella, eli kyynärnivelen alapuolelle asetettavalla lievästi puristavalla siteellä tai tarranauhalla, joka estää lihaksia rasittamasta liikaa nivelnastan seutua. Myös kompressoiva tuki käy hoitoon.


Kuntoutus on vaivan paranemisen kannalta tärkeää. Harjoittelu aloitetaan varovasti ja siinä käännetään rannetta alas- ja ylöspäin toista kättä apuna käyttäen kyynärnivelen ollessa suorana. Alussa harjoituksen keston on syytä olla vain muutamia sekunteja ja se toistetaan useasti päivän aikana. Vähitellen toistoja ja venytyksen kestoa lisätään, kivun sallimissa rajoissa.


Lähde: O.Saarelma. Tietoa potilaalle: Tenniskyynärpää. Lääkärikirja Duodecim. 06/17.


Ikäpolvet

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa:

Google+
Pinterest

1 kommentti(a)

  • Avatar
    Päivi
    syys 15, 2019

    Onkohan kuvissa mennyt tenniskyynärpään ja golfkyynärpään kuvat sekaisin. Tenniskyynärpää on ulkosivulla ja golfkyynärpää sisäsivulla; teidän kuvissanne on toisin päin.

Kommentoi artikkelia

Täytä kaikki alla olevat kentät

Nimi:
Sähköposti: (ei julkaista sivuilla)
Kommentti:
Syötä kuvan koodi: